lauantai 25. toukokuuta 2013

Lauantain koipireisijumppa

Mihin tämä viikko on oikein huvennut? Nyt on muka jo lauantai ja mie ehdin vasta tänään ekan kerran salille tällä viikolla. Viimeiset koulupäivät, ensimmäiset työpäivät ja ennenkaikkea kesä on päässyt vähän sekoittamaan normaalia viikkorytmiä. Täällä on ollut ihan älyttömän hyvät ilmat, töihinkin on kelvannut pyöräillä t-paidassa! Jatkuisipa koko loppukesä vaan samaan malliin. Tosin kesässä on se huono puoli, että tekee vaan mieli mähötä ja elää pelkällä jäätelöllä sen sijaan että haluttaisi mennä puntille ja jumpalle. Toisin sanoen jumppataukoni jatkuu edelleen! Olen hämärästi ymmärtänyt muista blogeista että ohjelmatkin on taas vaihtumassa, vaikka en ole ehtinyt alkuunkaan kyllästyä noihin edellisiinkään.

Salille sentään sain äässini raahattua. Jalat ja vatsat oli kidutusvuorossa, ah nam. Viime viikolla, kun kävin sairasteluni jälkeen ekan kerran tekemässä jalat, olin aivan kuollut sarjojen välissä. Tänään ei onneksi enää tarvinnut noutajaa huhuilla, vaan jaksoin pusertaa ohjelman läpi silleen perushyvin. Koko viikon kestänyt jäätelötankkaukseni varmaan auttoi jaksamaan! Saa nähdä miltä pyrstöosastossa tuntuu huomenna, kun pitää polkea pitkää ylämäkeä töihin.


Ehkä jopa viimeinen peiliposetus tämän peilin kautta, enjoy! Ensi viikolla koittaa muutto ja saadaan sanoa heipat tälle rumalle ikuisuuslikaiselle peilille, kuppaiselle nurkkakeittiölle ja hullulle pyöränhiplaajanaapurille. Ainoa asia, jota jään täältä kaipaamaan, on vaatehuone. Hiljainen hetki siis sille. 

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Viikko 20!

Monen viikon tauon jälkeen on vihdoin vähän aktiivisempi viikko takana! Yksi viikko meni sairastumista odotellessa, toinen sairastaessa ja toipuessa ja kolmas keuhkotaudin jälkimainingeissa etten tohtinut vielä tehdä työmatkapyöräilyä raskaampaa. Mutta nyt! Salia ja lenkkeilyä on ihan kiva määrä takana :) Jumpalle en mukamas kerinnyt koko viikolla, vaikka mulla oli vakaa aikomus mennä tiistaina combattiin ja tänään balanceen.

Ma: Kävely 50min
Ti: Kävely 1h 10min + Sali (rinta, ojentajat, olkapäät)
Ke: Sali (selkä, hauis)
To: Sali (jalat, vatsa) + Kävely 1h
Pe: Kävely 1h 50min
La: -
Su: Sali (rinta, ojentajat, olkapäät)


Meillä on tulevina viikkoina muuttohommia tiedossa, ja lähes kaikki noista kävelylenkeistä onkin suuntautuneet tulevalle asuinalueellemme. Olen jo salaa leikkinyt asuvani siellä ja istuskellut tovosia lähistön penkeillä ihaillen jokimaisemia ja nauttien auringosta. Eilen saatiin avaimet ja ensi viikolla saa jo alkaa roudaamaan tavaraa uuteen asuntoon. Aijai. Ensi viikolla mulla alkaa myös työt uudessa paikassa. Jostain syystä työt ei vielä oikein nappaile, vaan lähinnä tekisi mieli lukea sisustuslehtiä ja suunnitella kaikkea kivaa uuteen asuntoon. Tuparien tarjoilutkin on jo suunnitelmissa!


Nyt pitäisi tehdä harjoitteluraportti alta pois, ettei enää töiden alkaessa tarvitse miettiä kouluhommia. Paitsi tulipa mulla ilmoittauduttua kahdelle kesäkurssille, että saan pisteet kasaan ja paperit käteen loppuvuodesta, äh. Oppari on sentään onnellisesti palautettu esitarkistukseen, saa nähdä minkälaisia korjausehdotuksia sieltä satelee.. Mutta en mieti niitä vielä! 

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Heihei huhtikuu

Mulla ei ole nyt vähään aikaan ollut oikein mitään kirjoitettavaa tänne. Viime viikolla sain itseni vain kaksi kertaa liikkeelle (1 sali + 1 lenkki), ja nyt perjantaista asti oon ollut oikein kunnon romuskassa! Sunnuntai ja maanantai meni kuumeessa, mutta muuten olen ollut vain flunssainen. Viime viikko olikin hieman tahmea, energiat oli ihan nollissa ja siispä kuuntelin kehoani ja keskityin lepäämään. Silti perjantaina, vapaiden alkaessa alkoi sitten tämä ärsyttävä räkätauti. Laskeskelin, että olen viimeksi ollut kuumeessa 4 vuotta sitten! Yleensä mulla menee flunssat ohi kun vain lepää, niistää ja köhii pari päivää, mutta tämä tauti ei luovuttanutkaan ihan helpolla. Siispä otan tämänkin viikon vielä rauhallisesti, kolmena päivänä pitää kuitenkin jaksaa pyöräillä töihin. Tuskin tarvitsee edes sanoa, että vappuakin on tullut juhlistettua vain teemuki ja nenäliina kourassa :D No maistelin myös yhden anopin tekemän munkin ja simaa. 

Aluksi mulla ärsytti ihan suunnattomasti tämä flunssan ajankohta. Mulla on juuri työharjoittelu menossa, ja joudun nyt korvaamaan ensi viikon aikana tällä viikolla syntyneet poissaolot. Opparin deadline painaa myös päälle, mulla on nyt tasan kaksi viikkoa esitarkistuspäivään. Toisaalta yritän miettiä, että otan nyt vielä tämän päivän täyslevon kannalta ja sitten painan täysillä tulevat kaksi viikkoa, jonka jälkeen mulla on kuitenkin 2,5 viikkoa lomaa ennen kesätöiden alkamista. Kyllä mie jaksan. Opparitekstiäkin syntyy parhaiten pienen paineen alla. 

Tuntuu ihan hullulta, että nyt on jo toukokuu. Täällä on ollut tosi ankeat säät ja tuntuu melkeinpä enemmän syksyltä kuin keväältä. Herkuton huhtikuu meni muuten aivan mainiosti, paitsi viime keskiviikkona ostettiin leffaherkuiksi irtokarkkeja ja eilen tosiaan söin munkin. Ihmeen kivutonta tuo herkuton elämä! Mutta täytyy silti myöntää, että kyllä maistui irkkarit aika erityisen hyvältä pitkästä aikaa :D Taidan siis jatkossakin pysyä hyväksi havaitsemallani kohtuuden tiellä, eli yksi herkkupäivä viikossa. Se sopii minulle kaikkein parhaiten. 


Näillä eväillä uuteen kuukauteen!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Olkapäämuhkuroita etsimässä

Iihanaa lauantaita! Mie olen saanut jo vaikka mitä aikaan tänään: on siivottu, on tiskattu (mies imuroi ja ripusti pyykit!), ja salilla käyty. Totesin vain salilla itseäni peilistä tiiraillessa, että mulla pitäisi melkeinpä enemmän keskittyä yläkropan muokkaamiseen. Jalkoihin kyllä tarttuu lihas (ja rasva), mutta kädet on vieläkin ihan naurettavat rimpulat, vaikka salilla on käyty ainakin kaksi vuotta enemmän ja vähemmän. Haukkari on kyllä kehittynyt paljon ihan pelkästään tämän vuoden aikana, on mahtavaa tuntea ja nähdä, että kyllä siellä jonkinlaista pattia nousee. 

Mutta olkapäät. Tänään sain tehtyä pystypunnerrusta 8 kg käsipainoilla 3 x 7, lopuksi vielä 4-kiloisilla 3 x 10, lisäksi tein pystysoutua 5 kg kässäreillä. Yritin tehdä myös vipareita sivuille ja eteen ihan vain 2 ja 3 kg kässäreillä, mutta oikea olkapää ei siedä sitä liikettä vieläkään, joten jätin sen samantien pois kun kipu ilmaatui. Mitä muita liikkeitä mie voisin kokeilla olkapäille? Haluaisin saada semmoiset kivat treenatun näköiset olkapäät, joten ärsyttää kun en ihan mitä tahansa liikkeitä voi niille tehdä. 

we heart it

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kiukkuapina

Nämä on taas näitä päiviä! Näin viime yönä inhottavia painajaisia ja heräsin aamulla kärttyisänä koko maailmalle. Jenkkikset näyttää tuplaantuneen viime viikosta ja mulla vain haluttaisi syödä suklaata. Kävin äsken salilla tekemässä jalat ja vatsat, ja siellä oli kyllä jees-meininki. Mummojengi oli taas samaan aikaan liikenteessä, mutta mikäpä siinä kasikymppisten keskellä reenaillessa. Harmi vain, että nyt kotiin päästyä alkoi taas ärsyttää kaikki. Tämänhetkinen elämäni kyllästyttää, haluan jo siirtyä eteenpäin, johonkin uuteen.


Yritän nyt haihduttaa tämän känkkäränkkäolon pois, ettei sivullisten tarvitse kärsiä turhasta. Mulla on hei kolmen päivän mittainen vapaa viikonloppu nyt! Eikä mitään suunnitelmia, saan vaikka töllöttää Netflixiä päivät pitkät! Seuraavaksi voisin keksiä jonkun hyvän ruuan täksi päiväksi. Haluaisin koko ajan hivellä omia hiuksiani, kävin eilen leikkauttamassa hamppulatvat pois ja ne on nyt niin sileät ja terveet. Minulla on mahtavia ihmisiä lähipiirissäni. Pääsen taas maanantaina hoitamaan vauvoja. Vaikka ulkona on sateista ja ankeaa, siellä tarkenee jo kevättakilla. 


Kyllä se siitä. Äskeinen reeni tuntuu mukavasti kankuissa ja palkkarinkin sain nieltyä oksentamatta.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kuoleman attack

Ja taas hän oppi sen, että syömättä ei jaksa! Mulla on aina ollut vaikeuksia säännöllisten syömisten kanssa, mulla jää usein lounas tai päivällinen väliin, kun ajattelen että turhaan ängen itseeni ruokaa, kun ei ole edes nälkä.. Joopa joo. Hilpaisin sitten attackiin aika surkeilla syönneillä ja henkihän siellä oli lähteä. Ohjaaja uhkaili heti aluksi, että tämä nro 80 on sitten aika rankka paketti. Itselläni ei kauheasti mitään ennakko-odotuksia ollut, odotin vain pääseväni punnertamaan Bonfiren tahtiin (enkä odota enää :D).

Mulla taisi jäädä mieleen vain kaikki asiat, jotka oli tuskaa. Nelosbiisi ainakin oli ihan kauhea kaikessa HIIT-mäisyydessään. Voisin kuvitella joskus hyvillä energioilla nauttivani siitä, mutta tänään vain hikoilin ja puuskutin. Vitosen ojentajapunnerruskombot oli myös ihan perseestä, vihaan ojentajapunnerruksia muutenkin koska en vain jaksa tehdä niitä ja ne saa minun kyynärpäät naksumaan. Jalkojen lihasvoima-biisi poltteli eniten hartioissa, koska käsiä pidettiin ylhäällä koko ajan. Muuten kyykkäilin siinä ihan mielelläni, sillä jos muuten olen aika vähävoimainen niin ainakin mulla löytyy ruutia reisistä ja pakaroista. Viimeinen lihaskunto eli vatsabiisi olisi muuten menetellyt, mutta niitä vuorikiipeilijöitä oli noin sata liikaa ja niistä meinasi napsahtaa se viimeinen naula tähän arkkuun. YÄK. Mutta niin sitä vain selvittiin, ja välillä jopa nautin olostani! Varsinkin ysi oli ihan paras :)



Tämä viikko on alkanut tosi jumppakeskeisesti, oon ehtinyt jo kaikkiin top3-jumppiini ja nyt on vasta keskiviikko! Loppuviikko onkin sitten pyhitetty salihommille, lisäksi mulla haluttaa juoksemaan ja tekemään vähän loikkareeniä ulos. Ai niin, mie myös venyttelin eilen kotona, raksi seinään!

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Maanantaita

Huh puh, iltavuoropainotteinen harjoittelun eka viikko on nyt vihdoinkin takanapäin. Tällä viikolla mulla onkin reippaammin vapaata opparihommien vuoksi. Tänään sain peräti yhden kirjan haettua kirjastosta, ja siihen se jäikin. Missä on minun opparimotivaatio, vai onko sellaista olemassakaan?

Opparin sijaan asia, joka minua on kiinnostanut eilen ja tänään, on suklaa. Himo on aivan järjetön, mutta vielä olen pysynyt herkkulakossani. Tänään menin kirjastoreissullani niin pitkälle, että eksyin jopa kauppaan karkkihyllylle pällistelemään, mutta suklaan sijasta ostoskoriini tipahti onneksi vain omppuja ja pari paprikaa. Että semmoiset herkunkorvikkeet :D En muista olenko aiemmin kertonut tätä, mutta mie olen aivan hulluna paprikaan, vetelen helposti paprikan päivässä ihan sellaisenaan. Ei se kyllä suklaanhimoon auta, mutta onpahan jotain pureskeltavaa. Haluttaisi myös kokeilla niitä fudgeja, joita on muutamissa seuraamissani blogeissa vilahdellut, mutta en ole vielä päättänyt sallinko niitä itselleni näin herkkulakon aikana.

Jumppaviikon potkaisin tänään käyntiin perinteisesti stepillä. Yleensä liputan aina atleettisen version puolesta, mutta kyllä tämä nykyinen perusohjelmakin on tosi kiva! Tykkään jopa partystepistä, vaikka yleensä se on juuri se syy, miksi dissaan perusohjelmaa. Tämän ohjelman party on vissiin sopivan yksinkertainen jopa meikäläiselle ;)

Mitkä on nuo silmäpussit? O__O